Sain eräältä ystävälliseltä professorilta lainaan kesälukemiseksi filosofien Gilles Deleuze’n ja Felix Guattarin Haastatteluja ja kirjoituksia. Kirjoitan tämän postauksen Kick-offina kirjan lukemiselle. Saan samalla itse hieman jäsenneltyä alkuasetelmia, kun ei nyt ole taas ihan helpoimmasta päästä. Olen lukenut vasta Jussi Vähämäen todella hyvän esipuheen ja näpsinyt sieltä täältä. Deleuzen filosofia on mielenkiintoinen, kun hän kuvaa syntymässä olevaa yhteiskuntaa (ja elämää).
Keskustelumme lähti ko. professorin kanssa porvarillisesta, keskiluokkaisesta, ”järkevästä”, rajoittuneesta, normiajattelusta sivuten vallankäyttöä ja vastustusta. Nostin jälleen esimerkiksi Finnairin, kun yhtiön tilanteesta jokainen tietää jotain. Yhtä hyvin esimerkkinä olisi voinut toimia mikä hyvänsä luksuskonseptiksi mielletty tuote, joka on tullut pisteeseen, ettei kenties pysty ylläpitämään luksusta ja/tai maksamaan nykyistä palkkatasoa.
Sain eräältä ystävälliseltä professorilta lainaan kesälukemiseksi filosofien Gilles Deleuze’n ja Felix Guattarin Haastatteluja ja kirjoituksia. Kirjoitan tämän postauksen Kick-Offina kirjan lukemiselle. Saan samalla hieman jäsenneltyä alkuasetelmia, kun ei nyt ole taas ihan helpoimmasta päästä. Olen lukenut vasta Jussi Vähämäen todella hyvän esipuheen ja näpsinyt sieltä täältä. Deleuzen filosofia on mielenkiintoinen, kun hän kuvaa syntymässä olevaa yhteiskuntaa (ja elämää).
Keskustelumme lähti ko. professorin kanssa porvarillisesta, keskiluokkaisesta, ”järkevästä”, rajoittuneesta, normiajattelusta sivuten vallankäyttöä ja vastustusta. Nostin jälleen esimerkiksi Finnairin, kun yhtiön tilanteesta jokainen tietää jotain. Yhtä hyvin esimerkkinä olisi voinut toimia mikä hyvänsä luksuskonseptiksi mielletty tuote, joka on tullut pisteeseen, ettei kenties pysty ylläpitämään luksusta ja/tai maksamaan nykyistä palkkatasoa.
Rihmastoajattelu
”Rihmastossa ei ole alkua eikä loppua kuten perinteisessä puurakenne organisaatiossa. Rihmasto kasvaa sitä enemmän mitä enemmän sitä yrittää tainnuttaa. Jokainen voimankäyttö rihmastossa johtaa resistanssiin. Vastavoimaa ei synny vaan energia synnyttää uusia rihmastoja, joita ei osattu odottaa. Rihmasto ei ala mistään eikä pääty mihinkään kun taas puumallissa kaikki vetoavat alkupisteeseen. Sietäminen (resilienssi) on ainoa järkevä selviytymistapa. Solmut antavat periksi, jos ei riuhdo”
Rihmasto on perinteisen puurakenteen alla oleva verkosto. Puurakenne on klassinen metafora organisaatiolle. Rihmastoa ei voi johtaa perinteisellä "käsky"- menetelmällä, koska rihmasto pakenee vallankäyttöä rihmoja pitkin.
Deleuze ei kannata tavanomaista kritiikkiä, joka kaipaa vanhaan moittimalla nykyistä. Koneiden kehittyminen tai kulutuskulttuuri eivät ole hänen mielestään vieraannuttanut ihmistä olemuksestaan. Pikemminkin tarvitaan lisää uutta tuottavia ihmisen ja koneen yhdistelmiä (teknologiaa) samoin kuin uudenlaista kulutusta.
Nykyisen työkulttuurin osalta deleuzelainen kritiikki kohdistuu sellaista ajattelua kohtaan, jossa pätkätöiden ongelma ratkaistaisiin yrityksellä palata pysyviin työpaikkoihin tai vetoamalla perinteisiin porvarillisiin hyveisiin. Hän korostaa, että juuri työn ”elinkautisuudesta” vapautuminenhan on ollut ihmisten halujen mukaista.
Kuten olen aiemmissa kirjoituksissani viitannut box thinking'iin, niin rihmastoissa syntyy todennäköisimmin tärkeimmät innovaatiot nimenomaan sen vuoksi, koska ne ovat ”out of the box”. Deleuze viittaa vallankumouksellisiin, taiteilijoihin ja näkijöihin, jotka jatkuvasti ”suunnistavat kohti uusia horisontteja”.
Deleuze käyttää kukka ja mehiläinen metaforaa, kun kaksi eri lajia ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa muodostaen yhdessä yhden moninaisen kokonaisuuden. Hybridisaatio on myös toimiva esimerkki.
Yrityksistä Napster on esimerkki rihmastoajattelusta. Se ei halunnut tulla markkinoille vallitsevien sääntöjen ja lakien kautta, vaan halusi muuttaa koko musiikkibisneksen tekemisen sääntöjä luoden, alkukonfliktien jälkeen, jotain uutta ja merkittävää koko toimialalle.
Kontrolliyhteiskunta
Eräs Deleuzen keskeinen käsite on kontrolliyhteiskunta. Perinteinen kuriyhteiskunta operoi toisiaan suljettujen tilojen kautta: koulu -> armeija -> työ -> sairaala.
Kontrolliyhteiskunta perustuu avoimeen tilaan, jossa voidaan liikkua näennäisen vapaasti, mutta kuitenkin täysin kontrolloituina. Kuvaannollisena esimerkkinä hän mainitsee muun muassa moottoritiet: "Moottoritien avulla ei suljeta ketään paikoilleen, mutta rakentamalla lisää teitä moninkertaistetaan kontrollivälineitä. En väitä, että tämä on tien ainoa päämäärä, mutta teitä voidaan ajella loputtomasti ja 'vapaasti' joutumatta koskaan pysäytetyksi paikoilleen ja silti ollaan koko ajan täydellisesti kontrolloituja".
Kontrollit myös välttävät sitoutumista määrättyyn instituutioon ja ne hakevat oikeutuksensa yleisestä mielipiteestä ja eettisesti oikeasta. Tämän takia mediat ja kommunikaatio ovat kontrolliyhteiskunnissa tärkeässä asemassa. Deleuzen mukaan etiikka tai moraalisesti oikea tulee syrjäyttämään modernien demokraattisten yhteiskuntien muodolliset lait ja niiden instituutiot.
Jos joku muuten kuvitteli tämän postauksen otsikon perusteella, että olen ratkaissut luksusongelman (ks. kirjoitukseni Katoava luksus), niin joudun tuottamaan pettymyksen. Ei mitään hajua… Enhän ole vielä edes lukenut koko kirjaa. Joten, huomenna lento Amsterdamiin – porvarillisesti Finnairin sinivalkoisin siivin - tietenkin, maksoi mitä maksoi! Haa, haa.
* * *
”Luksuslamppu”
Havainnollistan luksuskonseptiin, mahdolliseen rihmastoajatteluun sekä minun tulevaisuuden kauhukuvaani liittyvän esimerkin tai ajatuksen tai lähtötilan. Kaikki ihailevat alla olevaa lamppua, kun näkevät sen.
Jokainen noista tötteröistä, jotka ovat muuten muovia eikä lasia, vaikka näyttävät lasilta, pitää kiinnittää yksitellen. Eri kokoja on muistaakseni 7, ohjeissa numeroituna. Kuten näette, niitä on aika monta. Sitten istahdat keskelle olohuoneen lattiaa, kuvalliset ohjeet edessä ja koetat rakentaa numerojärjestykseen kasoja ympärillesi. Lampussa on myös puolet A ja B, jotka pitää ymmärtää tulkita oikein. Ne ovat niinkuin päinvastoin.
Yleensä näissä tilanteissa minulle puhkeaa keskivaikea hahmotushäiriö. Ehkä siksi tämä on klassinen tilanne, mikä ei sovi temperamentilleni alkuunkaan. En huomannut laskea, kuinka monta torvea olin ennättänyt kiinnittää (varmaan nekin väärin) kun lähti sokka irti. ”Resilienssi eli sietäminen” ei onnistunut minulta siis ollenkaan. Kun olin muutaman tötterön heittänyt seinään (onneksi muuten ei ollut lasia) päätin kuitenkin kokeilla rakentavampaa lähestymistapaa: Pyysin miespuolista apua. Tuli, kokosi ja asensi kattoon!
En olisi siis ikinä, ikinä lamppua ostanut, jos olisin tiennyt, että se on laatikossa tuhannenpäreinä. Tietenkin, tässä kohtaa voisi kysyä, miten ihmeessä olen voinut kuvitella tuon lampun mahtuneen niin pieneen pakettiin (blondi!).
Nyt olen ongelman edessä, että mitenkä siirrän tuon toiseen asuntoon? Otanko miten irti ja kuljetan? Ei nuo tötteröt ole mitenkään juotettu kiinni alustaan, tosi heppoisesti ovat, tipahtelevat, kun vähän tönäisee. Vai jätänkö ongelman muuttofirmalle? Hyvä idea! Eipäs olekaan, koska he hajottavat sen ja saan korvausta vain vaihtoarvon verran. Käyttöarvo kun on tässä tapauksessa merkittävästi suurempi kuin vaihtoarvo. Ehkäpä menen bussilla roikottaen lamppua? Vaan ei taida mahtua bussin käytävää pitkin…
